Jaahas, on vierähtänyt kuukausi jos toinenkin siitä kun viimeksi tätä blogia päivitin. Suoraan sanottuna olin unohtanut koko blogin! Elämässäni on nimittäin sattunut ja tapahtunut niin paljon sitten viime postauksen, etten olisi vielä huhtikuussa voinut tällaisesta uneksiakaan! Pian keväisen Pariisin matkan jälkeen kävin työhaastattelussa ja kuinka ollakaan, sain paikan! Vanha työpaikka sai jäädä ja nyt elokuussa aloitin uudessa työpaikassa. Uusi työ tiesi myös muuttoa uudelle paikkakunnalle. Helsingissä vierähti 10 vuotta, joten aika suuri muutos oli pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa pikkukaupunkiin! Vieläkin tässä on totuttelemista, mutta arki on lähtenyt rullaamaan.

Kaikkein suurin, uskomattomin ja ihanin muutos on kuitenkin se, että toukokuussa sain tietää olevani raskaana! Raskauduin siis siitä hoitokerrasta, jonka alussa aloitin blogitauon. Vihdoin clomit + puregon-yhdistelmä tehosi!!! Tein raskaustestin eräänä toukokuisena keskiviikkoaamuna. Edellisenä iltana olimme juuri löytäneet itsellemme vuokra-asunnon uudesta kotikaupungistamme. Minulla oli ollut välillä hieman yököttävä olo ja nännit aristivat hitusen, mutta missään tapauksessa en ollut varma raskaudestani ennen kuin olin tehnyt 8 (!) raskaustestiä (viikon aikana). Kesäkuun alussa sitten raskaus varmistui varhaisultrassa ja nyt on menossa rv 16+1. Ultrassa on käyty muutaman kerran (kälyni luona ja np-ultrassa) ja viimeksi tänään kävin kuuntelemassa sydänääniä neuvolassa. LA on 30.1. Uudessa työpaikassa raskaudestani ei vielä tiedä kukaan, enkä ole kertonut asiasta läheisteni lisäksi kuin parille ystävälle, niille jotka ymmärsivät lapsettomuuden aiheuttaman tuskan ja ymmärsivät. Muille kerron vasta, jos äitiyslomalle asti pääsen (täällä uudessa kotikaupungissani ei nimittäin asu ystäviäni tai sukulaisiani).

En osannut nauttia raskaudesta ensimmäisen kolmanneksen aikana juurikaan, sillä pelkäsin jatkuvasti menettäväni lapsen. Ei tuo pelko ole minnekään hävinnyt, mutta nyt mieli on rauhallisempi. Teille kaikille lapsettomille, jotka olette lukeneet tämän postauksen tänne asti (itse lopetin lapsettomuusblogien lukemisen heti sille riville, jossa selvisi, että kirjoittaja oli raskautunut), haluan valaa toivoa. Ihmeitä tapahtuu. Anna elämän kantaa!