Kävin tänä aamuna ultrassa. Lääkäri, jonka vastaanotolla normaalisti käyn, oli lomalla, joten minun oli "tyytyminen" ylilääkääriin. Vein kaikki mahdolliset reseptit uusittavaksi ja minulla oli valmiina liuta kysymyksiä joita esittäisin koskien hoitojen jatkoa. Lääkäri alkoi jopa puhumaan jostakin toisesta lääkkeestä (oletettavasti femarista), mutta se juttu katkesi kun hän rupesi ultraamaan minua. Nimittäin kaikkien yllätykseksi jostain munasarjojeni uumenista löytyi, kp 27, n. 20 puregon pistoksen jälkeen joku johtofollikkeliksi tulkittava pallura. Siitähän sitten vasta ongelma muodostuikin, ainakin ylilääkärille! Jatketaanko puregon-lääkitystä vaikka pääsiäinen painaa päälle? Miten ultrat hoidettaisiin? Pistetäänkö prenyliä ja jos, niin milloin? Aikansa pohdittuaan ja kalenteria tuijotettuuan lääkäri uusi puregon-reseptini ja lupasi tulla ultraamaan minut PITKÄNÄPERJANTAINA (!!!) klo 13. Siihen asti pistelen puregonia ja sitten katsotaan, mitä tuleman pitää. Olen kyllä jo henkisesti luovuttanut ja itkuni itkenyt. Pyrin unohtamaan tämän koko asian, mutta eihän se tietenkään niin vain käy, kun toivonkipinä syttyy niin herkästi. Pelottaa myös, kuinka paljon miestäni tämä tilanne nyt rassaa, kun hänellä oli viimeksi niin kovat suorituspaineet. Kääks, en nyt halua kyllä ajatella yhtään mitään liian positiivista, itse asiassa en halua ajatella koko asiaa ollenkaan!

Eilen sain kirjeen ja s-postin Simpukka-yhdistykseltä. Vertaisryhmän tapaaminen olisi ollut eilen, mutta en päässyt paikalle, koska minun oli vietävä auto huoltoon. Ehkäpä ensi kerralla sitten. Vaikuttaa tosi hyvältä tuo vertaistukiryhmä. Toisaalta olen viime aikoina saanut kaikkein parasta vertaistukea teiltä netin kanssasisaret! Tuntuu, etten ole nin yksinäinen, kun täällä on ihmisiä, jotka välittävät ja ymmärtävät.

Katsoin juuri äsken pankkitilini saldon ja se oli 150 €. Sillä saan juuri ja juuri ostettua puregonin. Onneksi huomenna on palkkapäivä!